maaliskuussa Berliiniin




Blogi alkaa kevään 2018 Berliinin-reissulla. Otimme suorat lennot Finnairilla Helsingistä ja viivyimme kolme yötä Hotel Zoessa, noin kilometrin päässä Alexanderplatzista.



lauantainen aamulento


Siinä missä minun kokemukseni Saksasta rajoittuvat marraskuisen Prahan-matkan päiväretkeen Dresdenissä, on Saksa matkakumppanini entinen kotimaa. Ennakkokäsitys Berliinistä oli harmaa ja itä-saksalainen, mutta toisaalta kansainvälinen ja historiallinen urbaanin kulttuurin kehto.



perillä meitä tervehti sateinen Berliini
taustalla DDR:n tv-torni


Englannilla ja rallisaksalla sai hyvin asiansa sanotuksi. Saksaa olen lukenut pari kurssia lukiossa ja on mukavaa, kun ymmärtää käytetyimmät fraasit tai aina sanan sieltä täältä. Duolingolla oli helppo kertailla kieltä ennen reissua.

     Hintataso on huomattavasti Suomea alempi. Mieleen jäi ravintoloiden, kahviloiden sekä tavallisten markettituotteiden edullisuus verrattuna totuttuun. Museot ja muut aktiviteetit koin keskihintaisiksi (pyöreästi noin kympin luokkaa aikuiselta ilman alennuksia), tosin Berliinissä riittää kyllä nähtävää ilmaiseksikin viikonloppureissulle. Hintatasoa selvittelin ennen matkaa mm. täältä.

     Yllätyksenä tuli, että käteisellä sai pelata lähes joka paikassa. Koska Suomessa ollaan edelläkävijöitä mobiilimaksamisessa ja maksupäätteet löytyy pienemmiltäkin kirppareilta sekä katukojuilta (noin kärjistäen), ei tullut mieleenkään että eurooppalaisessa suurkaupungissa pitää kanniskella käteistä. Lähes koko ajan sai olla automaatilla.

     Lentokentältä (Tegel) keskustaan oli helppo tulla TXL-lentokenttäexpressillä. Bussit lähtevät kuuden minuutin välein kentältä päärautatieaseman kautta Alexanderplatzille. Aikuisen lipun hinta on 2,80e, ja matka päätepysäkille vie noin 40 minuuttia. Mahduimme bussiin hyvin matkalaukkumme kanssa. En ikinä ota lentokentältä taksia keskustaan, sillä julkisilla seikkailu aina starttaa loman ja antaa jonkinlaista tuntumaa kohteeseen.






     Hotellimme oli tyylikäs, siisti ja henkilökunta ystävällistä. Mitään erikoista maisemaa meillä ei ollut, mutta sänky oli pehmeä. Taisimme olla Alexanderplatzilla siinä 8-9 aikoihin lauantaiaamuna, jolloin oli helpottavaa saada matkalaukku säilytykseen check-iniin asti: saimme vapaasti hyödyntää koko aamun kaupungin tutkimiseen.


Berliinin keskustat

Julkinen liikenne toimi hyvin, vaikka aika paljon käveltiinkin. Suosittelen silti ostamaan päivälippuja yksittäisen matkalippujen sijaan, varsinkin jos on ensimmäistä kertaa Berliinissä. Kun siellä ei ole vain yhtä ainoaa keskustaa, antaa päivälippu vapautta ja nopeuttaa paikasta toiseen siirtymistä suurien etäisyyksien kaupungissa.





Me vietimme lähes koko lomamme Mittessä, joka oli ensikertalaiselle hyvä tukikohta myös yöpymiselle. Mitte käsittää suurimman osan tavallisimmista turistikohteista (arkkitehtuuri, museot) sekä tarjoaa loistavat shoppailumahdollisuudet. Mikäli aika riittää syvempäänkin tutustumiseen, suosittelen toki nappaamaan vaikkapa S- tai U-bahnin alle ja tutkailemaan muitakin kaupunginosia! Mitten lisäksi ihan must ensimmäiselle Berliinin-reissulle on mielestäni Friedrichshain, jossa pääsimme ensin nauttimaan silmänruoasta (East Side Gallery) sekä sitten ihan oikeastakin ruoasta.


wikipedia commons



"Viikonloppu"matkamme osui välille la-ti, ja koska sunnuntaina sattui olemaan paras sää (+16), valikoitui se kävelyfiilistely-päiväksi. Minulla on tapana tehdä etukäteen aina edes suuripiirteinen suunnitelma, joustovaraa jättäen. Kävi kyllä sään suhteen tuuri, sillä sunnuntaisin kaupatkaan eivät sattuneesta syystä ole niin hyvin auki. Suomessa samanlaisiin lämpötiloihin taidettiin päästä vasta huhtikuun lopulla, ja ehkä pikkuisen harmitti tiistai-iltana palata lomalta loskaiseen Helsinkiin.

     Sunnuntaina siis käveltiin. Emme ottaneet hotelliaamiaista, joten ensimmäisenä tavoitteena oli löytää jotain, mikä pitäisi nälän poissa. Olemme kuitenkin molemmat ehkäpä mieluummin ilta- kuin aamuvirkkuja, ja hotellihuoneesta poistuminen venyi ja venyi. Niin siinä sitten kävi, että alkoi tulla hieman hoppu haaveilemalleni opastetulle kierrokselle, ja lähdettiin suosiolla S-bahnilla Gesundbrunneniin. Päädyttiin aseman lähistöllä olevaan kahvilaan, jossa jouduinkin sitten kommunikoimaan vähintäänkin alkeellisella saksallani. Onneksi cappuccino on cappuccino myös Saksassa, ja ihan sormella osoittamalla sain oikean täytetyn leivän itselleni. Ehdittiin vielä ennen kierrosta tutustua lähiympäristöön, toisin sanoen käveleskelimme edestakas ja nautimme auringon lämmöstä.





     Kierros oli ihan huippu! Berliner Unterwelten vei meidät maanalaisiin bunkkereihin, joihin meillä ilman tällaista järjestöä tuskin olisi mitään asiaa. Ymmärtääkseni huomattava osa lipputuloista menee näiden historiallisten paikkojen ylläpitoon. Oppaamme oli asiantunteva, luonteva ja puhui sujuvaa englantia. Meidän aikatauluihin sopi parhaiten kierros kolme, mutta ehdottomasti mikäli Berliiniin joskus palaan, haluan kokea muutkin heidän kierroksistaan. Uskoisin, että tämä on kokemuksena sellainen, joka kiinnostaa muitakin kuin historiasta innostuneita. Opas osasi selittää asiansa konkreettisin esimerkein ja nykyaikaan sitoen. Tämä nimenomainen kierros kun oli vielä melko lailla lähihistoriaa, ja olivathan kylmänsodanaikaiset bunkkerit jo ilman opastakin mielenkiinnoista katseltavaa. Aikuisen lippu maksoi 12 euroa, minkä lisäksi tyhjensin hilut kierroksen lopuksi tippiboxiin.

     Junailimme itsemme Alexanderplatzille, josta jostain syystä päätimme kävellä East Side Gallerylle. Välimatkaa näillä on vain sellaiset kolmisen kilometriä, mutta erityistä nähtävää ei kyllä ole jos suorinta reittiä kävelee. Jäätiin kuitenkin sen verran aina välillä hämmästelemään, että kyseinen väli vei meiltä lähestulkoon tunnin. Tiesimme saapuneemme kohteeseen, kun muuten tavallisella jalkakäytävällä suorastaan parveili ihmisiä.

East Side Gallery on siis osa kuuluisaa Berliinin muuria, joka vielä kahdeksankymmentäluvun lopulle piti Länsi-Berliinin eristettynä. Betonimuurien välissä oli niin sanottu kuoleman vyöhyke. Berliinin muuria pidetään varmasti tärkeimpänä kylmän sodan symbolina. East Side Gallery taas juhlistaa sitä, mitä muurin murtuminen merkitsi: yhteistä, globaalia maailmaa joka on kaikille.

muurin "takapuoli"





Friedrichshainissa kävimme tosiaan syömässä (ruokajutuista lisää toisessa postauksessa), minkä jälkeen hotellille matkattiin S-bahnilla.


Näkymä idästä Alexanderplatzin suuntaan


     Maaliskuussa Berliiniin osa 2 jatkaa tästä ja sisältää muun muassa ostos- ja ravintolavinkit, hieman ostalgiaa sekä kuvauksen meidän rantalomapäivästä (kyllä, maaliskuisessa Saksassa).

     Auf Wiederhören!


   

Kommentit

  1. Mukava postaus missä matkaa on avattukin vähän enemmän, saksassa oon käynyt vain välilaskuilla, eli yksi haave oisi oikeasti päästä sinne viettämään pitkää viikonloppua :) Myös saksankursseja käyneenä se tuntui helpottavan, oltiin Prahassa saksalaisessa hotellissa niin sillä sai vähän asioitua henkilökunnan kanssa. Tsekissä kävi maksukortti lähes kaikkialla, joten ihme, että saksassa euromaa-johtajana ei kävisi kortit. Auf Wiedersehen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Me törmättiin Prahan-reissullakin useasti siihen, että käteinen oli ainut mikä kävi :D tiedä sitten mistä johtuu. Berliinissä esimerkiksi kauppakeskuksen kahvilassa piti maksaa käteisellä, mikä tuntui hieman huvittavalta. Saksaa kyllä suosittelen, meillä tavoitteena vierailla vielä jokaisessa osavaltiossa. Nähtävää ja tekemistä kyllä riittää :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kaveri asui vuoden Saksassa ja osasikin varoittaa tuosta, että kannattaa olla käteistä, kun kortti ei käy. Itse suuntaan ensi viikolla Berliiniin ja yövytään myös Mittessä.

    VastaaPoista
  4. Berliini vaikuttaa kivalta, olen jo pitkään haaveillut siitä! Saksa muuten ei innosta, mutta Berliinistä olen kuullut pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä kyllä kannattaa käydä, vaikka sitten ihan vaan lyhyellä viikonloppureissulla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit