maaliskuussa Berliiniin osa 2: hyvää ruokaa, ostalgiaa ja Tropical Islands Resort

     Takaisin Berliinin tunnelmiin! Kaupunkilomat on siitä kivoja, että nähtävää riittää ilman varsinaisia nähtävyyksiäkin. Katutaide jaksaa aina inspiroida. Mielestäni taidetta ei pitäisi sulkea tai kahlita gallerioihin ja museoihin. Taiteen tulisi olla elämässä kiinni.

Hackescher Markt, meidän hotellin huudeilta


Friedrichshainissa

     Nämä Berliinin katukuvassa näkyvät nallet olivatkin minulle jo ennestään tuttuja. United Buddy Bears oli tullut nähtyä Helsingissä vuonna 2010. Silloin nallet seisoivat suvaitsevaisuuden symboleina Senaatintorilla. Tämän vuosituhannen alusta nallet ovat toimineet maskottina kaikelle sille, mitä nyky-Berliini edustaa. Vein äidille tuliaisina miniatyyri- buddy bearin muistutuksena tuosta Helsingin-matkasta ajalta, jolloin vielä asuimme länsirannikon pikkukaupungissa. Lisää tietoa ja kuvia Berliinin katukuvaa koristavista taidenalleista löytyy täältä.


     Museoita jäi ihan valtavasti käymättä ihan vain ajanpuutteen takia. Päätimme käyttää aikamme mieluummin fiilistelyyn, ja palata sitten toiste kokemaan ne asiat, mitä nyt jäi välistä. Yhdellä iltakävelyllä päädyttiin ilmaiseen näyttelyyn nimeltä Topographie des Terrors, jossa oli esillä muun muassa natsihallinnon aikaisia dokumentteja ja sanomalehtileikkeitä. Kuvailisin museota tietokirjaksi seinillä, sillä näyttely oli erittäin informaatiopitoinen ja tekstipainoitteinen.

    Samaisella kävelyllä käytiin tsekkaamassa Checkpoint Charlie, joka oli rajanylityskohta kylmän sodan aikana. 


Puoliso pääsi poseeraamaan Checkpoint Charliella. Oikealla sitten McDonalds
   
    Vasemmalla puolella näkyvä Mauermuseum - Muurimuseo - jätettiin välistä korkeahkon hinnan ja keskinkertaisten arvostelujen vuoksi.

Ostokset ja ruokapuolen asiat

     Välipala-, tuliais- ja vaateostokset teimme suureksi osaksi Alexanderplatzin holleilla. Emme ole kumpikaan mitään himoshoppaajia, joten perusliikkeet aukiolla ja kauppakeskus Alexassa riittivät hyvin. Alexan alakerrasta löytyvä Edeka toimi lähikauppanamme reissun aikana, sieltä ostimme välipalat sekä suklaiset tuliaiset.

     Eräänlaisena nähtävyytenä käytiin kiertämässä KaDeWe eli Berliinin Harrods tai Stockmann. Tavaratalossa kannattaa käydä ihastelemassa luksustuotteita tai vierailla ylimmässä kerroksessa, joka on pyhitetty ruoalle.

Kaufhaus des Westens
 
     Berliinissä ei tarvinnut nääntyä. Ravintoloiden hintataso on selkeästi alempi mitä Helsingissä, ja hemmottelimmekin itseämme syömällä ainakin italialaisessa, kiinalaisessa ja kahdessa vietnamilaisessa. Matkakumppanini maisteli myös döneriä, currywurstia sekä useita muita makkaroita, joista en mitään ymmärrä.


Tämän kahvilatilauksen tein saksaksi, kts. edellinen postaus

Muutama ravintolatärppi:

Quy Nguyen Vegan Living, Oranienburgerstrasse 7. Otin päivän erikoisen (vasen ylhäällä). Maut olivat tasapainossa, täyskymppi. 
China City, Leipziger Str. 46. Tofu ja ankka maistuivat molemmat, ihanat kastikkeet.
Com Nam, Grosse Präsidentenstr. 5. Aivan taivaallinen liemi! (vasen alhaalla)
Trattoria Portofino, Gubener Str. 48. Friedrichsainissa. Pizza, pasta ja kaupan päälle aperitiivi. 
Cuore Di Vetro, Max-Beer-Str. 33. Gelateria, myöhäiset aukioloajat ♥




Tropical Islands Resort

     Lauantai ja sunnuntai menivät kaupunkia ihmetellessä, mutta maanantai olikin sitten vähän toiminnallisempi päivä. Tammikussa matkaa varatessa fiilis oli kallellaan rantalomaan, mutta budjetti ei antanut myöten eikä aikakaan olisi riittänyt pitempään lomaan. Päädyttiin Berliiniin, ja siinä matkavinkkejä lukiessa vastaan tuli tämä.


wikipedia commons

     Tropical Islands Resort on kylpylä twistillä. Zeppeliinihalliin rakennettu sisätropiikki hiekkarannalla, uima-altailla ja flamingoilla lumosi kuvissa. Resortissa on myös mahdollisuus yöpyä vaikkapa teltoissa hiekkarannalla. Arvioin kuitenkin, että päiväkäynti riittäisi. Netistä etukäteen ostettuna aikuisen lippu ilman alennusryhmiä oli 49e, mikä kyllä laittoi harkitsemaan tarkkaan. Onneksi uteliaisuus voitti. Kun maanantaina sattui vielä olemaan hyvin harmaa ja viileä sää sunnuntaihin verrattuna, ei aamulla harmittanut yhtään suunnata päärautatieasemalle.


Berlin Hauptbahnhof
 
     Tropical Islands Resort sijaitsee Brandissa, noin 60 kilometrin etäisyydellä Berliinistä. Matka taittuu kätevästi junalla. Berlin Hbf - Brand Tropical Islands maksaa 8.50e aikuiselta, ilman alennusryhmiä. Lippuja saa ostettua DB:in lipunmyyntiautomaateista, ja kyytiin voi Berliinistä nousta muiltakin asemilta. Meille esimerkiksi kätevintä olisi ollut nousta Hackescher Marktilta kyytiin, mutta sen sijaan ajeltiin S-bahnilla päärautatieasemalle, mistä sitten lähiliikenteen junalla menimme Hackescher Marktinkin ohi. Noh, näitä sattuu eikä mennyt päivä siitä tärviölle. Paluulippu kannattaa muuten ostaa samalla vaivalla.

     Brandin asemalta kulkee ilmainen shuttle Resortille.




    Heti sisään astuessa kuumuus ja kosteus hyökyivät päälle. Olin itse ainakin melko innoissani tuossa vaiheessa. Onneksi oltiin ostettu liput ennakkoon, sillä hiostavassa eteisaulassa seisoskelu oli huomattavasti tylsempää kuin se, mikä odotti porttien toisella puolella.





     Koska Tropical Islands Resort ei ole pelkkä kylpylä, vaan käsittää muun muassa ravintoloita, tulisi mukana olla uima-asun lisäksi jotain peittävämpääkin. Käytännössä minä päädyin allaolevaan asuun ja kumppani otti uimashortsit ja ylimääräisen t-paidan. Resortissa lupailtiin olevan +26° sekä korkeahko ilmankosteus. Flip-flopitkin ostettiin mukavuussyistä.

Sommittelua hotellilla

     Sisäänkäynniltä saatiin rannekkeet, jotka toimivat lokeroiden avaimina sekä maksutapana kylpyläkompleksissa. Vaatteet vaihdettuamme kävimme kiertelemässä aluetta ennen veteen pulahtamista. Taisin jonkun drinkinkin juoda. Hintataso alueella on tietenkin suht korkea, tosin Suomen hintoihin tottuneelle melko kohtuullinen.




     Altaiden lisäksi vetonauloja ovat liukumäet, pienoissademetsä ja ulkoaltaat. Erityisen hauskana pidin ulkona olevaa villiä virtausta, jossa kävimme sitten useammankin kerran. Virta haarautui muutamaankin otteeseen, joten pikkuisen eri kokemuksen sai valitsemalla vasemman tai oikean tai vaikkapa kisaamalla kumppanin kanssa, kumpi pääsee nopeammin loppuun. Maaliskuussa ulkoalue ("Amazonia") ei ollut kokonaan auki, ainoastaan virtaus ja iso lämmitetty allas. .















     Saunaosastosta pidin myös. Kuvia sieltä ei ole, sillä Sauna & Spa -puolella ollaan alasti. Ihan rentouttavaa, mutta enemmän pidin altaista kun lukuisista höyry- ym. saunoista.

     Vertailun vuoksi Flamingo vesipuisto + spa maksaa viikonloppuisin 39e/aikuinen, joten koimme kyllä saaneemme vastinetta rahoillemme. Silti Tropical Island Resortiin kannattaa suhtautua kylpylänä/teemapuistona, eikä odottaa mitään oikean tropiikin veroista.

Lopuksi


     Maanantai-iltana poikettiin Berliiniin päästyämme vielä DDR-museossa nauttimassa ostalgiasta.Käsite tulee sanasta nostalgia sekä saksan kielen sanasta ost, itä. Näkyvin symboli sille on kaupallistettu Ampelmann, jolle osoitettuja liikkeitä löytyy useampi Berliinistä. Kyse on siis itä-saksalaisissa liikennevaloissa esiintyneestä hahmosta. En lämmennyt sille, mutta allaolevalle videolle saatoin hieman nauraa.







vielä se tv-torni

     Olen nyt vieraillut (vaikkakin hyvin lyhyesti) kolmessa Saksan neljästätoista osavaltiosta: Berliinissä, Brandenburgissa ja Saksissa. Ajattelin ehtiessäni vielä käydä kaikissa, mikäli edes jotain mielenkiintoista koettavaa löytyy. Junalla matkustamista olen pitänyt toimivana, ja Deutsche Bahnillahan on päivälippuja, joilla pääsee liikkumaan Saksan sisällä niin paljon kun ehtii. Yksi henkilö 44e ja kaksi henkilöä yhdessä 52e. Saapa nähdä, mitä tässä vielä keksii.




     Tähän päättyy maaliskuinen viikonloppumatka! Meillä jäi vielä niin paljon kokematta, vaikka paljon ehdittiin nähdäkin. Jos heräsi kysymyksiä, vastailen mielelläni kommenteissa.

Kommentit

  1. Itseasiassa tommoinen trooppinen kylpylähän on aika hauska paikka käydä silloin, kun Suomessa on vielä talvi, eikä aika anna periksi oikealle rantalomalle. Hyvät pointit kirjoitit, että tietää mitä odottaa jos sinne menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kokemuksena tosi kiva, ja ihanaa vaihtelua Suomen nollakeleihin ja harmauteen.

      Poista
  2. Jopas oli resortti! Kekseliästä ja varmasti aika mukavaa piipahtaa harmaasta kelistä lämpimään. Eniten tuossa viehättävät puitteet eli vanha zeppeliinihalli, ilman sitä kompleksi olisi vain yksi kylpylä muiden joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin totta! Zeppeliinihallin korkeus varsinkin tekee ihan omanlaisensa tunnelman.

      Poista
  3. Tämäkin juttu taas osoittaa todeksi sen, että Berliini on tosi monipuolinen kohde. Meille äskettäin Berliinin kohokohta oli Hotel Adlon, emmekä pohtineet Tropical Island -vaihtoehtoa, mutta kaupungissa tosiaan on kaikille jotain! Checkpoint Charliella mekin kävimme, katsastimme katutaidetta ihan oppaan kanssa ja ihastelimme Ampelmannia :-)
    http://meriharakka.net/tag/berliini/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hieno kokemus tuollainen luksushotelli :-) Sinuan blogiasi olenkin Berliini-postausten osalta jo tutkaillut, kovin monipuolinen kaupunki.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit